Asiakkaan Drop-allas uutena vuotena

28.12 Hyvää uutta vuotta 2019!

Haluamme kiittää kaikkia tästä kuluneesta vuodesta. Dropille tämä olikin monien onnistumisien vuosi. Vuosi on ollut erittäin tapahtumarikas sekä jälleen ennätyksellinen. Kulunut vuosi oli kohokohtia pullollaan ja haluammekin fiilistellä vielä muutamia niistä.

Alkuvuodesta Drop-tiimi kasvoi kolmella työntekijällä, jonka seurauksena Helsinkiin aukesi toinen toimisto. Pian sen jälkeen kevät startattiin perinteisillä Kevätmessuilla Helsingin messukeskuksessa, jossa saimme kymmeniä uusia Drop-altaan omistajia. Yksi kevään kohokohdista oli myös Kotoisa -ohjelma, jossa Lohjanjärven upeissa maisemissa asuva Ansa sai itselleen käytännöllisen ja kauniin pihan terasseineen ja Drop-altaineen.  Helteisessä heinäkuussa Pori vei sydämemme mahtavilla Asuntomessuillaan. Neljästä upeasta kohteesta löytyi Drop-allas, joissa kolmessa oli myös Drop Design Fire. Messut olivat todellinen menestys ja erityiskiitos kuuluu myös mahtavalle messutiimillemme!

   Harmaa Drop poreilla   

Olemme edellisvuoden tapaan jatkaneet määrätietoisesti laadun ja toiminnan parantamista, ja tulemme jatkamaan sitä edelleen. Valmiit allaspaketit tulivat jäädäkseen ja ne ovat tehneet ostamisesta sekä juuri itselleen sopivan allasvaihtoehdon valinnasta entistäkin helpompaa. Monen asiakkaan toiveisiin vastattiin, kun valikoimaan otettiin lisäpalveluita helpottamaan altaan asentamista.

Ensi vuonna Drop nähdään jälleen Kevätmessuilla sekä Asuntomessuilla Kouvolassa. Muutamassa tv-projektissakin päästään vilahtamaan! Vuonna 2019 tapahtuu paljon muutakin ja se tulee olemaan edellistäkin vauhdikkaampi. Drop kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia, siispä tuoteperheemmekin saa uusia tulokkaita ensi vuonna!

Toivomme, että ensi vuonna saamme tuoda yhä useammille ihmisille luksusta kiireisen arjen keskelle.

Kiitos kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä koko Drop-tiimille tästä huikeasta vuodesta!

Drop toivottaa onnellista ja poreilevaa uutta vuotta 2019!